Kolot ja kämpät

Napapiirin Tyttöjen viikoittaiset ryhmät kokoontuvat taustajärjestönä toimivan Rovaniemen seurakunnan tiloissa ympäri Rovaniemeä.

 

Lisäksi erilaisia kokouksia ja tapaamisia pidetään partiotoimisto Ukkiksella (Ainonkatu 3, 2. kerros), jossa työskentelee Rovaniemen seurakunnan partiotyöntekijä Antti ”Ana” Pehkonen. Ana auttaa lippukuntaa ja yleisesti partiotyötä koskevissa asioissa parhaansa mukaan. Partiotoimistolla ei ole vakiintuneita aukioloaikoja, mutta toimistolla on usein arkipäivisin joku paikalla. Iltavaraukset ja esimerkiksi kämppien avaimien haku tulee sopia aina erikseen.

 

Lippukunnan kämppien retkivuorot jaetaan puolivuosittain johtajaneuvosto Eläintarhassa. Varaukset tulee tehdä aina lippukunnanjohtajan kautta. Tarkemmat reittiohjeet kämpille saa lippukunnasta tai partiotyöntekijältä kysymällä.

 

tavila_1
tavila_2

Partiokämppä Tavila

 

Tavila on alun perin vuonna 1973 rakennettu partiokämppä n. 15 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Kämppä on tarkoitettu lippukunnan jäsenten käyttöön, ja useimmiten Tavilassa retkeily aloitetaan tarpojaikäisenä. Kämppä lämmitetään puukaminalla, ja sinne ei mene sähkö- tai vesijohdot. Vettä voi keittää ruoanlaittoon vieressä olevasta järvestä, mutta juomavesi tulee tuoda itse.

 

Tavilan keittiössä on helppokäyttöinen kaasuhella. Lisäksi keittiöstä löytyy runsaasti kattiloita, kauhoja yms. ruoanlaittovälineitä.

 

Isommalla puolella sänkypaikkoja on 8 hengelle, mutta tarvittaessa lattialle mahtuu useampi nukkumaan. Pienemmällä takkalämmitteisellä puolella sänkypaikkoja on neljälle. Tavilan yhteydessä on puulämmitteinen sauna, ja ulkoa löytyy ulkohuussi. Pihapiirissä on myös nuotiopaikka ja liiteri, josta löytyy polttopuita ja niiden pienimisvälineet sekä harjoja ja lapioita.

 

Lähimaasto on helppokulkuista, ja kämpän pihaan pääsee kätevästi henkilöautolla keväästä pitkälle syksyyn. Lumisina aikoina tietä ei aurata, mutta kämpälle pääsee silti vuoden ympäri kävellen ja talvisin myös hiihtämällä tai lumikengillä.

 

Tavila rakennettiin uudestaan vuonna 1986 ja on remontoitu viimeksi 2014.

 

Partiokämppä Kursunki

 

Kursunki sijaitsee n. 10 km päässä Rovaniemen keskustasta. Tavilan tapaan kämppä on tarkoitettu lippukunnan jäsenten käyttöön. Kursunki on myös puukaminalla lämmitettävä, eikä sinne kulje sähkö- tai vesijohdot. Vettä voi hakea läheisestä järvestä, mutta juomavedet tulee tuoda itse.

 

Keittiöstä löytyy helppokäyttöinen kaasuhella. Lisäksi keittiöstä löytyy runsaasti kattiloita, kauhoja yms. ruoanlaittovälineitä.

 

Kursungissa on sänkypaikkoja yhdeksälle hengelle, mutta tarvittaessa useampi mahtuu majoittumaan lattialle. Pihapiirissä on nuotiopaikka, ulkohuussi ja liiteri, josta löytyy polttopuita ja niiden pienimisvälineet. Lyhyen kävelymatkan päässä on myös uudistettu laavu.

 

Lähimaasto on helppokulkuista, ja kämpän lähelle kulkee metsätie, jolla voi ajaa vuoden ympäri. Kursunkiin tulee kuitenkin kulkea kävellen, hiihtäen tai lumikengillä, sillä pihaan ei pääse autolla.

 

Partiokämppä Misilampi

 

Misilammen kämppä on tarkoitettu vaeltajien ja aikuisten käyttöön. Misin kämppä on puukaminalla lämmitettävä, eikä sinne kulje sähkö- tai vesijohdot. Vettä voi hakea vieressä olevasta järvestä, mutta juomavedet tulee tuoda itse.

 

Keittiöstä löytyy kaasuhella sekä kattiloita, kauhoja yms. tavallisimpia ruoanlaittovälineitä.

 

Misin kämpässä on penkit valmiine patjoineen, joille mahtuu nukkumaan noin neljä henkeä. Tarvittaessa pari henkeä mahtuu nukkumaan vielä kämpän lattialle omille makuualustoille. Kämpän yhteydessä on puulämmitteinen sauna, jonka eteisestä löytyy myös polttopuiden pienimisvälineet ja muita työkaluja. Pihapiirissä on nuotiopaikka ja ulkohuussi. Polttopuita löytyy kämpän alapuolelta sekä puuliiteristä.

 

Kämppä sijaitsee noin 19 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta.